-->

Pages

04/11/2012

OLOHUONEEN TUNNELMAA



Hörpittiin eilen lapsuudenystäväni Erican kanssa glögiä meillä jouluisissa kotoisissa tunnelmissa. Oli niin mukava höpötellä pitkästä aikaa vanhan teinarikaverin kanssa. Aloitettiin hyvissä ajoin, saunottiin hartaasti ja heitettiin muutamat riimit Singstarissa. Olin ladannut pleikkariin nuoruuden siisteimmän bändin Cypress Hillin Insane in the Brainin ja voin taata, että oli kyllä järkyttävin performanssi sitten vähään aikaan.

Sain eilisten keskusteluiden ansiosta ison kipinän terveellisempiin elintapoihin, siinä herkuttelun lomassa. Melkonen tsempparimamma tullut kaveristani. Erica on itse pudottanut painoaan yli 20 kiloa vajaassa vuodessa ja varmasti motivoinut aika monta muuta samoihin talkoisiin omassa blogissaan Too big to be me. Ei voi kuin ihastella tuota asennetta ja luonteenlujuutta. Itsehän tässä odotan juuri pizza-taksia saapuvaksi --> alotan huomenna. ...ei näin!

Eiliseltä löytyy iso kasa kuvia Erican blogista. Tassumiekkonen on päässyt tekemään elämänsä ensimmäisen blogivierailun. Tästä postaukseen:

Too big to be me // Tyttöjenilta

20 comments :

  1. Kiitos illasta, oli ihanaa nähdä! <3 Tassumiehelle halit! ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin oli, samat takaisin! Välitän halit perille. :]

      Delete
  2. Kauniita tunnelmakuvia :) Mäkin virittelin valot tänään ja tuli tosi kivat. Ai että kun tuli kiva fiilis! Lisäksi saatiin TÄNÄÄN sauna valmiiksi ja ekat löylyt takana, mä olen pelkkää HYMYÄ! Johtuu ehkä vähän myös tuosta G.H Mumm:sta joka on odottanut jääkaapissa saunan valmistumista :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nuista tulee aivan käsinkosketeltavan ihana tunnelma. Heii, onneksi olkoon! Ihanaa! Muistan vieläkin elävästi ekat löylyt omassa saunassa... <3

      Delete
  3. Kivan tunnelmallisia kuvia! Heitin sinua haasteella blogissani http://talopihkala.blogspot.fi/2012/11/kymmenen-lempiasiaani.html

    ReplyDelete
  4. Ihana tunnelma onkin! Huone täynnä kauniita asioita. Kivat nuo valot sohvan takana. :)
    Minäkin heitin sinulle haasteen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. <3 Kiitos. Laitan työstöön! :]

      Delete
  5. Mukava tuo kynttilä"jalka" :) Ja minä yritän motivoida itseäni muutaman kilon painon tiputukseen, jotta saisi hiukan puristavan tunteen veks vaatteista :) Mutta kun on niin saamaton ja kun ei tiedä minkä suunnan kanssa lähtee liikkeelle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No just tuommonen olisi tännekin paikallaan ja ihan sama ongelma. Jospa huomenna saisi niskaotteen ateriarytmistä. Vaatisi vähän suunnitelmallisuutta kauppareissuihin. :S

      Delete
  6. Blogis on niin ihana piristys näihin harmaisiin syysiltoihin :)

    ReplyDelete
  7. Jälleen ihana postaus!
    (olen siis käynyt kurkkimassa täällä jo USEIN!)
    Niin raikasta ja just sitä mitä meillekin kaipaisin.. Minä sitten isona tyttönä kun lapset on isoja ja ja ja... Heh, saahan sitä haaveilla. Ja takka ja kaikkee! Sen lisään myös must have-listaani tulevaisuuteen ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! <3 Kiva, kun ilmiannoit itsesi viimein. :] Pienilläkin jutuilla saa tosi isoa piristystä aikaan! Eli haaveita totetuttamaan än-yy-tee-nyt.

      Delete
  8. Oi, tuo kynttälänjalka on aivan ihana, samoin valot! Taidanpa napata ideat hautumaan :)

    - Anu
    aninspirationburstuponher.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Anu. :) Näillä tuplaa olohuoneen kotoisuuden.

      Delete
  9. Ihania kuvia! Mistä olet löytänyt tuon kynttilänjalan?

    -Kirsi-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Ostin sen about vuosi sitten Porvoosta Jokikatu 6:sta.

      Delete
  10. Voih, niin kaunista ja kotoisaa. :)Olet saanut ihanan lämpimän tunnelman luotua. Ja ihana musta vaunukin löysi paikkansa. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niimpä!! Siinä töröttää aitiopaikalla... Me olemma naiset aika epeleitä. ;)) Ahahahaha, jotenkin arvasin, että joku saattaa tämän tarinan muistaa. :DDDD

      Delete