
Kaipasin itse tänä syksynä villasukan ohjetta for dummies -muodossa, mutta en onnistunut sellaista löytämään. Aloitin neulomisurani vain muutama viikko sitten vailla minkäänlaista sanaston tai tekniikan hallintaa. Tein tämän ohjeen oppimistani asioista, todella yksityiskohtaisesti - aloittelijalta toiselle. Videoin samalla koko urakan, toivottasti jollekin on siitä hyötyä.
Käytössäni on 3,5:n paksuisia puikkoja ja ohuehkoa villalankaa (käypiä esim. Nalle ja 7 Veljestä).
Opin/sovelsin osittain vahingossa valtavirtaa harvinaisemman tyylin tehdä silmukoita. Tämä on osoittaunut todella helpoksi ja nopeaksi tavaksi.
EDIT 18.12. Nämä silmukat toimivat vain tässä sukkaohjeessa. Olen yhdistellyt eri silmukantekotyylejä hieman luovasti, joten oikeat ja kiertäen nurjat silmukat (+ oikein tehdyt kavennukset) eivät välttämättä kierry oikein muissa neuleohjeissa.
VILLASUKAN VARSI
2. Laita kaksi sukkapuikkoa sen läpi ja aloita muiden silmukoiden luonti. Naisten perussukkaan tarvitaan 48 silmukkaa (12 jokaiselle puikolle) ja miesten 56 (14 jokaiselle puikolle). Erotan jatkossa naisten ja miesten silmukkamäärät laittamalla miesten sukan silmukkamäärän sulkeisiin.
3. Kun kahden puikon ympärillä on yhteensä 48(56) valmista silmukkaa, jaa ne tasan neljälle puikolle.
Aloita varren joustinneulos heti ensimmäisestä kierroksesta. Neulo vuoronperään kaksi oikeaa kiertäen, kaksi nurjaa. Itse saan tasaisen kaunista jälkeä aikaan tällä yhdistelmällä (perinteisesti ohjeissa varsi neulotaan kaksi oikein, kaksi nurin tai kaksi oikein kiertäen, kaksi nurin kiertäen).
Jatka kierroksia niin pitkään, kun varsi on mielestäsi riittävän pitkä. Varmista, että lopetat varren viimeisen kierroksen samaan kohtaan, missä aloitusnaru roikkuu varren toisessa päässä.
VILLASUKAN KANTÄPÄÄ
1. Neulo seuraavan kierroksen ensimmäisen puikon silmukat edellisen puikon silmukoiden jatkoksi samalla varren joustinneuleella. Näin yhdelle puikolle saadaan 24(28) silmukkaa kantalappua varten.
2. Käännä työ. Jätä ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo loput silmukat nurjaa kiertäen. Käännä työ, jätä ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo loput silmukat oikeaa kiertäen. Tätä kahden rivin yhdistelmää neulotaan yhteensä 11(13) kierrosta. Neulomatta jääneistä silmukoista muodostuu kantalapun reunaan selkeä silmukkaketju. Jotta silmukkaketju onnistuu, langan täytyy olla oikeassa kohtaa pudotettaessa silmukkaa puikolle.
3. Jatka lapun viimeinen 12.(14.) kierros samaan tapaan - jätä ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo loput kiertäen nurin. Käännä työ, jätä ensimmäinen silmukka neulomatta, mutta neulo nyt vain 15(18) kiertäen oikein. Vasemmalle puikolle jää siis vielä 9(10) silmukkaa neulomatta.
4. Tee ylivetokavennus. Nosta vasemmalta puikolta yksi silmukka neulomatta, neulo yksi oikein ja nosta neulomatta jätetty silmukka neulotun yli. Käännä työ. Jätä ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo 6(8) kiertäen nurin ja tee kavennus neulomalla kaksi seuraavaa silmukkaa nurin yhteen.
5. Käännä työ. Varmista, että keskipuikolla on nyt 8(10) silmukkaa. Tämä keskipuikon määrä pysyy koko kantapään kavennuksen ajan samana. Jätä ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo 6(8) kiertäen oikein ja tee ylivetokavennus. Käännä työ. Jätä ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo 6(8) kiertäen nurin ja neulo kaksi nurin yhteen.
6. Toista kohtaa 5 niin kauan, että reunapuikkojen silmukat loppuvat.

7. Jaa lopuksi keskipuikon silmukat kahdelle puikolle 4+4(5+5) > katso alempana oleva piirros.
8. Poimi kantalapun reunojen silmukkajonot puikolle molemmin puolin. Poimi lopuksi vielä 1-2 ylimääräistä silmukkaa varren alaosasta, jotta tähän ei jää reikää.

9. Seuraavaksi neulotaan kierros ympäri, jolloin kaikki puikot otetaan jälleen mukaan. Neulo reunapuikon silmukat suoraan edelliselle puikolle nurin. Neulo molemmat jalkapöydän puikot nurin kiertän ja reunapuikko jälleen normaalisti nurin. Neulo lopuksi 4(5) viimeistä silmukkaa suoraan reunapuikolle nurin kiertäen. (Normaaleista sukkaohjeista poiketen neulon siis tämän kierroksen kokonaan nurin, koska käsiala on silloin luonnostaan tiukempaa.)

VILLASUKAN KIILAKAVENNUKSET + JALKAPÖYTÄ
1. Koska kantapää kiinnitettiin nurjalla, työ käännetään ja aletaan neuloa oikeaa. Nosta käännöksen vuoksi ensimmäinen silmukka neulomatta.
2. Neulo oikeanpuolimmainen puikko (vihreät nuolet) oikeaa kahta silmukkaa vaille valmiiksi. Tee näillä puikon kahdella viimeisellä silmukalla ylivetokavennus oikein (vihreä ruksi).
3. Neulo jalkapöydän puikot normaalisti oikein. Näillä puikoilla ei tehdä kavennuksia ollenkaan.

4. Neulo vasemmanpuoleisen puikon kaksi ensimmäistä silmukkaa oiken yhteen (keltainen ruksi). Jatka puikon loput silmukat normaalisti oikein.
5. Neulo yksi välikerros oikeaa. Toista kohdat 2.-4. Neulo kaksi välikerrosta oikeaa. Toista taas kohdat 2.-4. Neulo kolme välikerrosta oikeaa. Jatka näin lisäämällä jokaisen kavennuskierroksen jälkeen yksi välikerros lisää, kunnes sivupuikoilla on 12(14) silmukkaa.

6. Kun puikolla on sama määrä silmukoita, jatka neulomalla kaikilla puikoilla oikeaa, kunnes pikkuvarvas peittyy.
VILLASUKAN KÄRKIKAVENNUS
1. Aloita kärkikavennukset neulomalla jokaisen puikon keskeltä ja lopusta kaksi oikein yhteen. Naisten sukassa tarkoittaa siis ensimmäisellä kavennuskierroksella 4 oikein, 2 yhteen, 4 oikein, 2 yhteen. Miesten sukassa puolestaan 5 oikein, 2 yhteen, 5 oikein, 2 yhteen. Neulo sen jälkeen 4(5) välikerrosta oikein.
2. Tee uusi kavennuskierros neulomalla jälleen puikon keskeltä ja lopusta kaksi oikein yhteen (naisten sukat: 3 o, 2 yhteen, 3 o, 2 yhteen; miesten sukat: 4 o, 2 yhteen, 4 o, 2 yhteen). Neulo sen jälkeen 3(4) välikerrosta oikein.
3. Jatka samalla logiikalla, kunnes jäljellä on 8 silmukkaa (2 per puikko). Katkaiset lanka ja vedä se silmukoiden läpi.
4. Päättele langat ja höyrytä sukan sileät osat halutessasi silitysraudalla. Voit myös vetäistä sukan suoraan jalkaan!
VALMISTA TULI! :)

Beigen sukan lettimäisen kantapään saa ylläolevasta ohjeesta poiketen neulomalla kantalapun silmukat vuoroin kiertäen nurin, vuoroin normaalisti oikein.
Muita ohjeita löytyy mm. seuraavien linkkien takaa:
Silmukkakoulu
Villasukan kantapää / kolme ohjetta
Neulesukat / perinteinen ohje




Voi kun olet ihana avulias aatu kun olet tälläisen tutoriaalin jaksanut tehdä!
ReplyDeleteToivottavasti moni rohkaistuisi ja tarttuisi puikkoihin tämän avustuksella :)
Rauhaisaa itsenäisyyspäivänaikaan sinne!
Toivotaan! :) Varsinkin tuota ihan alun opastusta olisin itse kaivannut hetki sitten, kun en tiennyt suorilta, mikä on vetosilmukka. :D Samoin sinne!
DeleteVähän hassun oikean silmukan teet :) Mä teen sen vaan niinkin yksinkertasesti, että laitan puikon silmukasta läpi etupuolelta ja vedän langan silmukan läpi. Saan itse neulottua oikeaa noin tosi nopeasti.
ReplyDeleteMutta sä oot ollut AHKERA!!! Voi tsiisus sun kanssas <3
Haha joo, bongasin jostain tommosen ohjeen netistä ja huomasin jälkikäteen, että useimmissa tehdään se erillä tavalla. Tuolla tyylillä viuhoo onneksi kans tosi nopeesti.
DeleteVau, mikä ohje!! Nyt ei kukaan voi enää vedota siihen, ettei villasukkaan löydy selkeitä ja yksityiskohtaisia ohjeita. :D
ReplyDeleteItseltä villasukka tulee niin selkäytimestä, että olisi varmaan vaikea edes neuvoa, saati tehdä ohjeita. :)
Tämä olikin siksi hyvä tehdä uran tässä vaiheessa. :) Paitsi voin sanoa, että tämän ohjeen teon jälkeen lähtee kyllä täälläkin ytimestä.
DeleteKiitos selkeästä ohjeesta! Tekisi mieli heti testata, mutta tästä huushollista ei valitettavasti taida entuudestaan löytyä puikkoja taikka lankaa. :/ Ehdottomasti tulen käyttämään ohjettasi, vaikka joudunkin sitä vasenkätisenä hieman vielä pähkäilemään. :) Ihanaa Itsenäisyyspäivän odotusta koko perheelle! :)
ReplyDeleteOle hyvä! :) Mahtavaa, jos vaikuttaa äkkisilmäykseltä selkeältä. Samoin sinne, rauhallista itsenäisyyspäivää!
DeleteHuikeeta! Oon kaivannu just tälläista tutoriaalia! Ehkäpä rohkaistun vihdoin ja viimein tarttumaan puikkoihin ja kutomaan sukat! Ihanaa itsenäisyyspäivää :)
ReplyDeleteTartu! :)) Tällä ohjeella pitäisi onnistua. :) Ja tuu kertomaan tänne, onnistuitko!
DeleteNo huh sun kanssas! Tässähän on pakko ottaa sukkakutile puikoille viimeistään jouluna. Aika kovan työn olet tehnyt, kiitos!
ReplyDelete<3 :) Ole hyvä, toivottavasti on apua.
DeleteOnpas hyvät yksityiskohtaiset ohjeet, mutta, mutta... mikäs ihmeen silmukkatyyli tämä on? Ei ole ainaikaan suomalainen, eikä amerikkalainenkaan (jossa lankaa pidetään oikeassa kädessä) Mielenkiintoista... mutta pyytäisin, että älkää nyt hyvät ihmiset opetelko, tai ainakaan lapsillenne menkö opettamaan tällä tavalla tehtyä silmukkaa! (Siis kyllä, oikeanlaista neuletta silläkin saa aikaiseksi, mutta suomalainen neuletapa ei ole tuollainen.)
ReplyDeleteArvatkaa miten vaikeaa on opettaa tekstiilitöissä oppilaille erilaisia neuleita, jos lapset ovat oppineet tekemään silmukat kuka milläkin tavalla! Tässä videossa näkyy sekä oikea että nurja silmukka sillä perinteisellä suomalaisella tavalla (ilmeisesti sitten Norjasta peräisin?): http://www.youtube.com/watch?v=0DkwcejowiI Se on helpoin ja nopein tapa kunhan sen oppii. No ehkä nurjalle silmukalle on nopeampikin tapa jossa lanka on puikon edessä, mutta kuten tuossa videossa sanotaan, se on vaikeaa jos tekee joustinneuletta. Ja nimenomaan näin silmukat opetetaan koulussa.
Itse sukan ohje on kyllä oikein pätevä. Sitten kun opettelee vielä vahvistetun kantapään, jossa oikeilla kerroksilla neulotaan joka toinen silmukka, ja joka toinen nostetaan neulomatta, tulee kestävämmät sukat. :)
Kyllä kyseessä on suomalainen tapa, Kaisan vantaalainen silmukka ;) (mainitsinkin tuossa videon yläpuolella kyseessä olevan sovellettu versio). Koitin metsästää inspiraationi alkulähteitä ja tämä taisi ainakin olla yksi niistä: http://marinoma.vuodatus.net/page/nurinoikein.
DeleteMikä tärkeintä, tällä tavalla saa oikein hienot sukat aikaiseksi. En tiedä huomasitko, mutta postauksen lopusta löytyy linkkejä myös virallisempiin suomalaisiin ohjeisiin, jotka siis poikkeavat monilta osin tästä tutoriaalista = yhtä oikeaa tapaa ei taida ollakaan.
Ethän sinä näykään sormella vipsauttavan sitä lankaa puikolle myöhemmissä videoissa... katsoin sen ensimmäisen jossa näytät silmukat. Mutta teet kyllä silmukat vähän "takaperoisesti". Eli neulot silmukoiden takareunat, kun niistä pitäisi neuloa etureunat. Mutta koska koukkaat langan puikolle alakautta, silmukka muodostuu puikolle takaperoisesti, jolloin seuraava kerroskin on neulottava silmukoiden takareunasta, ettei silmukka kierry. Joten näinhän voi neuloa, eikä neuleesta tule vääränlaista. Kaikki kavennukset yms pitää vaan sitten opetella myös tekemään omalla tyylillä, että neuleesta tulee oikeanlaista, ja on pidettävä huoli etteivät silmukta kierry, jos sitä ei halua.
DeleteMutta ihmettelin tuota kun neuvot miten tehdään kiertäen silmukat, ilmeisesti ajattelet kiertämisen jo tavallaan edellisellä kerroksella, se varsinainen kierto tulee kun neulot seuraavan kerroksen. Mutta jos ohjeessa käsketään neulomaan kerros kiertäen, se kierretty kerros tulee väärälle kerrokselle. Tuossa jossa neuvot oikein kiertämistä, sinun tyylilläsi pitäisi neuloa silmukan vasen reuna, eikä oikeaa reunaa, mutta lanka otetaan puikolle samalla tavalla kuin sinä tuossa teet. Sillä yleisesti opetetulla tyylillähän oikea silmukka neulotaan puikon päällipuolelta, silmukan oikeasta reunasta, ja lanka koukataan puikon takaa langan yläkautta oikealle puikolle (sinä neulot perussilmukan koukkaamalla alakautta langan). Vastaavasti jos halutaan kiertää silmukka, neulotaan silmukan vasen reuna, eli puikon takapuolella oleva reuna. (Erittäin hankalaa selittää, ja varmaan vielä vaikeampaa ymmärtää ilman kuvaa tai videota.)
Nurjan silmukankin voi tehdä tuolla tavalla puikon päällä (hankalampi tapa, mutta esim. anoppini neuloo niin, hän onkin itseoppinut neuloja). Mutta. Kun olet neulonut oikean silmukan kuten teet perussilmukan, sinullahan on oikea silmukan reuna takana, ja vasen edessä. Kun neulot nurjan kuten näytät tuossa perusnurjan silmukkasi, silloin edellisen kerroksen silmukat kiertyvät... kun taas neuvomassasi kierretyssä silmukassa kiertyvät sekä edellisen kerroksen silmukat, että seuraavan, jos neulot oikean kerroksen taas samalla tavoin kuten teet perussilmukan... (tämä siis avoneuleena, ei suljettuna) Joten minä en nyt oikein päässyt perille tästä, miten olit asian ajatellut.
Enpäs aiemmin huomannutkaan noita lisälinkkejä. Näköjään silmukkakoulussa neuvotaan neulomaan nurja puikon edessä eikä takana. Mutta muuten silmukat muodostuvat juuri niin kuin pitääkin, eli silmukan oikea reuna on puikon etupuolella ja vasen takana. Silloin oikeaa neuloessa neulotaan etureunasta, ja jos halutaan kiertää silmukka, se neulotaan takareunasta. (Molemmissa lanka koukataan puikolle yläkautta) Samoin nurja silmukka normaalina neulotaan silmukan oikeasta eli päällä olevasta reunasta (lanka kiepsautetaan yläkautta kuten teet normaalissa nurjassa silmukassasi, joko puikon edessä tai takana), ja kiertäen takana olevasta reunasta. Siis kierto tehdään edellisen kerroksen silmukoille, ja se, kiertyykö ne, riippuu siitä neulooko silmukan etu- vai takareunan.
Eli tästähän siis seuraa se, että kantapään reunasta nostamasi silmukat eivät kierry (ja niidenhän juuri pitäisi kiertyä ettei jää löysäksi) vaan se seuraava kerros kiertyy. En kyllä ihan saa selvää tuosta kuvasta onko sukassasi niin, mutta ohjeittesi perusteella näin minusta on.
Anteeksi nyt kun viilaan pilkkua, mutta olen juuri opettanut seiskaluokkalaisille sukan neulomista, joten tiedän mistä puhun. :D Siellä joku viuhtoo niin kummasti silmukat, että aika mielenkiintoista on opettaa kantapään ja kavennusten tekoa yms...
Ja totta muuten, yhtä oikeaa tapaa ei ole, mutta jokaisessa tavassa pitää eri silmukat ja systeemit sopia keskenään, että neuleesta tulee sellainen kuin on tarkoitus. Ja kauniit sukathan sait aikaiseksi, sehän lienee pääasia!
No huh huh mikä käsityön opettajan vuodatus! Onko sillä pilkun viilaamisella nyt niin väliä, jos saa aikaan hyvät sukat? Tästä tulee mieleen oma kokemukseni ala-asteen aikaisista käsitöistä. Olin aina käsittämättömän huono neulomisessa ja silmukat tippuivat alvariinsa. Opettaja nöyryytti minua joka tunti koko luokan edessä ja ihmetteli kuinka voin olla niin huono. Jouduin istumaan hänen vieressään tunneilla, jotta hän näkisi kuinka epäonnistun. Virkkaamaan hän ei minua koskaan opettanut, kun en osannut neuloakaan. Opettelin aikuisena neulomaan itse ja saan aikaan nättiä jälkeä. Tarvitsin vain silmälasit. Näin ne kasvatuksen ammattilaiset osaavat kyllä juurruttaa sisään siemenen siitä, että ettei osaa, vaikka kyse olisi jostain aivan muusta.
DeleteTsemppiä Kaisa! Tykkään blogistasi kovasti!
Kuulehan anonyymi, en minä moiti Kaisan sukkia, ne ovat tosi hienot ja kauniiksihan minä niitä kehuin! Ei ole periaatteessa väliä miten sukat tekee jos saa aikaan hyvät sukat. Mutta sillä pilkun viilaamisella on väliä, jos laitetaan ohjeet kaikelle kansalle. Silloin pitää neuvoa oikein. Jos neulomisen perussilmukat ja käsitteet oppii väärin, on esimerkiksi lehtien neuleohjeiden tulkitseminen tosi vaikeaa. Kyllähän minä arvasin, että jos tähän puutun, tulee sanomista... mutta enpähän vaan voi olla puuttumatta. Pyydän nöyrimmästi anteeksi opettajan sieluani. Jos Kaisa pahoitit mielesi, anteeksi.
DeleteKamalaa jos anonyymin opettaja on nöyryyttänyt tuolla tavalla käsityötunnilla, se on ollut totaalisen väärin ja ilkeätä opettajalta! Jokaisen työstä on etsittävä ne hyvät asiat, ja kehuttava niistä, että oppilas saa onnistumisen tunteen, vaikka työssä olisikin virheitä.
Ja sitä oppia soveltaen on pakko vielä lisätä, että Kaisan sukissa on tosi kauniin tasainen varsiresori, tuo kierretty silmukka tekee siihen hyvin kauniin pinnan. Muutenkin neulejälki on tasaista, kyllä sitä kelpaa esitellä. :) Ja vielä lisää kehua yleisesti noiden ohjeiden tekemisestä, hirveä työ on tehty ja ohjeet ovat kauniit ja selkeät!
Olen tosiaan opetellut osan silmukoista jokseenkin merkillisesti, mutta kuin ihmeen kaupalla onnistuin tällä tyylillä kutomaan ihan huiput sukat ja jämptit kantapäät. Sen tulin tänne jakamaan into pinkeänä "näin minä tämän räpelsin" -hengessä. En itse asiassa edes miettinyt koko asiaa yhtä sukkaparia pidemmälle. Ei tarvitse pyytää anteeksi, jokainen miettii näitä asioita vähän eri näkökulmasta. Jos teen jotain monimutkaisempaa, täytyy tarkastella tekniikat kertaalleen uudestaan. Kiitos huomioista!
DeleteMielestäni blogi on kuitenkin vapaa ja oikea arena tämmöiseen oman sovelluksen esittelyyn. Uskon, että jokainen lukija osaa tarkastella blogeissa esiteltyjä ohjeita sopivalla lähdekritiikillä varustettuna, etenkin kun mainitsin tämän olevan aloittelijan oma sovellus. En usko, että tuon virkkeen jälkeen kukaan uskaltaa jättää tätä tutoriaalia ainoaksi oppinuorakseen. :) Toivon, että esimerkiksi kantapään tai kavennusten ohjeista joku löytäisi sen oman puuttuneen palasensa, minkä vuoksi homma on aikaisemmilla yrityksillä mennyt mönkään.
Ja kiitos kehuista. :) Paljon on purettu ja hammasta purtu, jotta käsiala on saatu perttiperfektionistia tyydyttävälle tasolle.
Hei pakko, yllättäen ihan vähän kommentoida :D
DeleteMä oon siis muuten sveitsi ja kaikilla on hyviä kantoja (enkä siis edes näe että tässä kauheaa väittelyä käytäisiin ;), mutta Anna-Marin kommentti
"Mutta sillä pilkun viilaamisella on väliä, jos laitetaan ohjeet kaikelle kansalle. Silloin pitää neuvoa oikein."
osui tietenkin arkaan paikkaan, kun kerta teen blogia jonka tärkeimpänä sisältönä näen juurikin itse kyhäämäni pienet tutoriaalit. Mulla ei ole mitään koulutusta käsitöiden tai ohjeiden tekoon. Mainitsen tämän myös blogissani. Ohjeissa on VARMASTI epätarkkuuksia. Niissä on myös VARMASTI juttuja jotka jättää taitavemman tekijän miettimään, että miksi sä hanne noin sen teet :) Mutta silti, mä törkeästi suollan ilmoille ohjeitani. Teen ne parhaani mukaan, ja kirjoitan ne niinkuin olen itse jutut tehnyt (ja saanut itseäni tyydyttävän lopputuloksen).
Enkä kyllä osaa nähdä tässä yhtään mitään väärää! Toki siis on tärkeä rehellisesti kertoa että en ole ammattilainen ja rahan pyytäminen ei-ammattimaisista ohjeista olisi myös varsin arvelluttavaa, mutta ei kai ilmaisen käsityöohjeen tai vinkkiviitosen jakaminen omassa blogissaan voi kenellekkään tehdä pahaa? No, paitsi ehkä aiheuttaa harmaita hiuksia käsityöopettajille :D Pahoittelut jos näin käy, se ei tietenkään ole tarkoitus :D
Mä iloitsen aina kun törmään toisissa blogeissa tutoriaaleihin, vaikka ne olis itselle tarpeettomiakin. Mun mielestä on ihana että ihmiset haluaa jakaa omia kokemuksiaan ja yrittää auttaa muita. Ja haukoin henkeäni Kaisa, kun näin sun sukkatutoriaalin. Omasta takaa tiedän että tuollaisen yksityiskohtaisen tutoriaalin tekeminen videoineen kaikkineen on kevyesti vaatinut aikaa vähintään työpäivän verran. Ja oon ihan satavarma että siitä on isosti apua monillemonille jotka yrittää selvitä hengissä siitä kantapäästä tai ylipäänsä löytää rohkeutta sukkien tekoon. Hienoutta!
Et ehkä tarkoittanut Anna-Mari kommenttiasi kovinkaan voimakkaasti, enkä tässä siis mitenkään riehu, vaan ihan vaan innostuin tästä mun lempilapsesta taas vähän avautumaan :) Ah, blogien parasta antia, ajatusten vuodatus! :)
Anna-Mari, tutustuin silmukkaoppiin vähän tarkemmin ja totta toriset, tekemäni silmukkatyypit eivät välttämättä toimi keskenään oikein muissa neuleohjeissa, sen verran paljon on sekoiteltu eri tyylejä. Laitoin asiasta tarkentavan lisähuomion silmukkavideon päälle. Olen tässä testaillut tuota perinteistä oikeaa ja voipi olla, että olen kääntänyt kelkkani. :D
DeleteEilen tein, samaa mieltä! Ja kiitti tutoriaaleista, omasta mielestä juuri ne ovat blogien parasta antia (vuodattamisen lisäksi tietenkin). Ja joo aikaa tähän hieman taisi upota... :=]
Anonyymi, aivan järkyttävältä kuulostaa tuo sinun kokemuksesi, onneksi et luopunut puikosta iäksi. Tulee mieleen suunnilleen ala-asteen pakkohiihtokilpailut.
No eipä tuo linkki tuohon tullut, mutta Youtubeen hakusanaksi Norwegian purl, niin sieltä löytyy, se ensimmäinen vihreällä langalla neulova.
ReplyDeleteHyvänen aika mitkä ohjeet ja postaus! Oot tehny kyllä melkosen duunin noitten videoitten kanssa. täytyy sanoa että arvostan! nyt vaan itsekin kutomaan :)
ReplyDeleteKiitos Milena! <3 Kommentti lämmittää näin muutaman videoäherrystunnin jälkeen.
Deletejes, mahtavaa! :D kiitos tästä ohjeesta! olen jo jonkin aikaa sitten päättänyt että nyt opettelen sen villasukan tekemisen ja juuri tällaista ohjetta olen kaivannutkin! toivottavasti tuolta lankakasasta löytyy vaan oikean kokoiset puikot ja langat että pääsen heti tänään aloittaan!
ReplyDelete-A-
Ihana reaktio! :D Muista sinäki tulla kertomaan, onnistiko näillä ohjeilla! Ja eritoten, oliko joku kohta ihan sekava tai epäselvä.
DeleteKauniit ja selkeät ohjeet, hienoa! Ja mielenkiintoista silmukkakeskustelua kommenteissa. Itse teen nurjan silmukan näyttämälläsi tavalla ja oikean sitten ilmeisesti suomalaisella. En muista ikinä edes nähneeni tuota Anna-Marin videossa näytettävää nurjantekotapaa, en kyllä oikeastaan edes tiedä, mistä olen neulomisen oppinut :) Mutta pakkohan sitä oli testata, ja tuntuu kyllä aika kivalta tavalta. Katsotaan nyt, juurtuuko vai palaanko tuttuun ja turvalliseen.
ReplyDeleteKiitos! Ja niin on, tapoja on yllättävän monia. Seuraavaksi ajattelin kutoa jotkut pitkävartiset pitsineuloksiset sukat, jotka voi huoletta pilkistellä kenkien varsista. Pitääpä minunki muuten vähän testailla nuita silmukoita!
DeleteMahtava ohje ja videot kanssa. Mää teen nuo kaikki silmukat aivan eritavalla kun sää, mut jokaisella on oikeesti eri tapa neuloa. Ja sitten näi aiheen vierestä. Mikä on tuo fontti tossa ekassa kaavakuvassa {siinä lukkee se: Kierros alkaa. Neulo slmukat suoraan edelliselle puikolle.}??
ReplyDeleteKiitti! No näinhän se on ja kukanenki poimii sitten ohjeesta sen osan, mitä tarvii. :) Tai löytää oman tyylin sekoittelemalla eri ohjeita (kuten minä). Fontti on nimeltään pea mistaker, internetin ihmeellisestä maailmasta muinoin ladattu.
DeleteOlen etsinyt netistä joka puolelta tarkkaa villasukan neulomisohjetta, tuloksetta! Tämä auttoi minua todella paljon, kiitos sinulle ! :)
ReplyDeleteOle hyvä! Kiva, jos on apua. :)
DeleteOmpas oivallinen ohje, vielä kun puikot löytäisi tiensä käsiini, niin voisin alkaa "tositoimiin" :DD Mukavaa viikonloppua sinulle!
ReplyDeleteSamoin sinne, tai nyt jo paremminkin seuraavaa viikkoa! Ja joulun odotusta.
DeleteVoe jumpe, onhan se lähettävä sukkapuikko-ostoksille! Mä oon virkannut enemmän ja vähemmän ahkerasti viitisen vuotta ja neulonut vasta vuoden verran, ja himoittais niin tehdä kaikkia ihania villasukkia.. :) vielä en oo rohjennut!
ReplyDeleteEhottomasti! Ihan hullun mukavaa kotinyherryshommaa. Ja mieletön fiilis, kun jotakin valmistuu.
DeleteIhan huippua! Kiitos paljon, täytyy lähteä lankakaupoille, jospa sitä minäkin onnistuisin näin selkeillä ohjeilla! Kiitos tosi kivasta blogista!
ReplyDeletenoora
Kiitos itellesi kivasta kommentista. Tietenkin onnistut! Jos kokeilet, niin muista raportoida tuloksista.
DeleteMiekin katoin että onpas hassu tapa neuloa oikein silmukat, mutta mitä sitten?! :D
ReplyDeleteMie sain hirveet huudot ala-asteella siitä ku pidän "väärin" kynää kädessä kun kirjoitan. Ihan hyvin olen oppinut kirjoittamaan vaikka onkin ihan väärä tapa pitää sitä kynää kädessä. voi nyyh! ;D
Taidankin alkaa neuloa sukkia! :)
Hieman on sekoiteltu tyylejä, mutta noh, hyvät sukat syntyy näinkin. :D Pitää hieman tarkastella langan kiertoja seuraaviin ohjeisiin. Ja onnea sukkaprojektiin! :)
DeleteItse oon oppinut kutoon ala-asteella villasukankin, ja olikin aika jännää vilkaista tuo Anna-Marin linkkaama video. Oikean silmukan teen kuten videossa, nurjaa todellakaan en - en ole ikinä tuollaista versiota nähnyt enkä siis taatusti myöskään koulussa oppinut. Luokanopettajakoulutuksessa ei kyllä päästy ikinä kutomiseen asti mut pitääpä kysyä aineeseen erikoistuneilta kavereilta että miten heille se siellä on näytetty...
ReplyDeleteMutta alunperin aloin siis kommentoida sitä, että ihana, yksityiskohtainen ohje! En ymmärrä miten olet jaksanut :)
Kiitos! Huomasin puolessa välissä, että ei hemmetti... :DD Enkä halunnu enää lopettaa kesken. Pitääpä käydä tsekkaamassa tuo video, oikeat silmukat olen jo harjoitellut sillä perinteisellä suomalaisella tyylillä. Muutamalle muullekin näyttää olevan uusi tapa!
Delete...niin siis tuo videon nurja. Ei perinteinen suomalainen oikea. :=)
Deletepakko heittää omakin kommentti tähän. olen elämäni aikana siis neulonut yhden(1) villasukan yläasteella. tein yhden siinä ajassa kun muut neuloivat ainakin yhden parin, jos ei vielä toistakin. ja kuule, tämä postaus sai minut taas neulomaan, yrittämään jotain muutakin kun säärystintä tai kaulahuivia, kiitos siitä! <3
ReplyDelete<3<3 I-ha-na kuulla! :)) Päivän piristävä kommentti!
DeleteMahtavaa kun jaksoit tehdä ohjeet! Ja todella kauniit villasukat olet tehnyt:) Minäkin käväisin katsomassa linkin,johon käsityönope viittasi ja minä olen oppinut silmukat juurikin videossa esitetyllä tavalla. Tuon tavan neuloa silmukat,olen oppinut sukuni naisilta lähes 30 vuotta sitten. Ensimmäiset sukat kudoin 5-vuotiaana. Peruskouluajoilta en muista miten opettaja opetti neulomista,mutta luokanopettajakoulutuksessa 15 vuotta sitten silmukat opetettiin juurikin tuolla "Norwegian purl"-tyylillä.
ReplyDeleteIhana blogi sinulla!
Kiitos Rinkelplumma! :) Ihana tuo, kun perinne jatkuu suvussa. Seuraavaksi aion ottaa selvää, miten meidän mamma nämä hommat hoitaa. :]
DeleteNyt on pakko kommentoida, että minullekin on opetettu koulussa juurikin tuo videolla näkyvä tapa tehdä sekä nurjaa että oikeaa. Mutta olen kyllä nähnyt myös muunlaisia tyylejä:) Lienee kullekin helpoin tapa se, minkä nuorna oppii;)
ReplyDelete.riikka.
Totta! Tai sitten kokeilemalla löytää sen oman oikean, kuten allekirjottaneelle on käynyt. :)
DeleteEn tiiä onko tarkoituksella, mutta kantapää osa 1-videon alla oleva video ei näy, tulee vain että video on yksityinen.. :)
ReplyDeleteKiitos ihan hirveästi tästä kommentista! Oli asetukset päin prinkkalaa You Tubessa. Nyt pitäisi näkyä! :)
DeleteHei täällä yksi dummie rupesi tekemään villasukkaa ohjeellasi ja kun pari kierrosta olen neulonut niin huomasin, että se kohta missä neljä puikkoa yhdistyy ringiksi on kovin löysä..pitääköhän mun nyt purkaa koko homma ja alottaa alusta vai kiristyyköhän se jossai vaiheessa niin ettei ole väliä? Varmaan tyhmimmästä päästä tämä kysymys mutta olen todellinen käsityöamatööri :)
ReplyDeleteJoo tiedän tasan tarkkaan, mitä tarkotat. Se tasaantuu kyllä hieman, kun neuloo vartta eteenpäin. Oon muutaman kerran kuitenkin ite purkanut alun ja koittanu saaha siitä tiukempaa. Jos purat ja teet uudestaan, koita siinä yhdistämisvaiheessa nykiä niitä tiukentuneita vasemman puikon silmukoita löyhemmiksi (sen takia siitä liitossilmukasta tulee ylisuuri, kun ne on kiristynyt ne viereiset silmukat, eli koita tasata sen ensimmäisen puikon silmukat about samalle kireydelle). Ja tee vielä ne liitoskohdan silmukat parit kierrokset supertiukalla langalla. Toivottavasti näillä ohjein kiristyy. :)
DeleteOlen kouluaikojen käsityötunneilta saakka kammonnut ajatusta neulomisesta, mutta tämä yksityskohtainen ohje sai minut uskaltautumaan pois mukavuusalueeltani! Todella suuret kiitokset vaivannäöstäsi :)
ReplyDeleteHei ihan huippua kuulla! :)) Onnistuiko sukat? Vai teitkö jotakin muuta?
DeleteEnsimmäinen sukka on aluillaan :)
DeleteRaporttia odotellessa.
Deleteihanaa kiitos opin sinun ansioista vihdoinkin kantapään kavennuksen!! Tämän jälkeen monet sukat tehneenä :D Luulin etten ikinä opi tekemään sitä kavennusta
ReplyDelete