
Tämä valaisin oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kuparikuppi löytyi viime reissulla Tukholman lentokentän Design Torgetista. Sinne on aina ehdittävä pyörähtämään ja silmäilemään hauskaa ja useimmiten vieläpä kohtuuhintaista ruotsalaista muotoilua. Myös aikaisemmassa kotipostauksessa vilahtavat iPhonen kolmiokuoret ovat tuolta samaisesta putiikista peräisin.
Kuvan valaisin oli irroitettu lentokentän myymälän seinästä hauskasti kulmaraudalla ja tarkoituksenani on soveltaa kyseisen esillepanon ideaa täällä kotosalla. Lampun alla olevan lipaston päällä makoilee jo Ikeasta kotiutettu raakapuinen hyllynkannatin, mutta saas nähdä milloin kyseinen kalikka päätyy seinään saakka - edellinen kirpparilta hankittu valaisinkin on nimittäin vielä asentamatta. Postasin löydöksestä viime marraskussa eli kohta kolkutellaan jo puolen vuoden saamattomuuden rajapyykkiä. Joka tapauksessa tämä parivaljakko sopii kivasti yhteen, vaikka ovatkin eri vuosikymmenten lapsosia.
Tuli tuosta kuvasta vielä mieleen, että haluaisin kovasti sijoittaa uuteen laajakuvaobjektiiviin. Lampun kupu käy näköjään kalansilmästä, mutta olisikos siellä jakaa vinkkejä tai kokemuksia mahdollisimman vähän vääristävästä ja kohtuuhintaisesta laajakuvalinssistä?
//
I fell in love with this lamp last time I visited Design Torget in Sweden. The selecetion of the store is a must see thing if you go to Stockholm.
Ihana!
ReplyDeleteTosi ihana löytö!
ReplyDeleteOi, niin kaunis valaisin! Tahtoo kans ;)
ReplyDeleteOI, mikä ihanuus! Minäkin tahon.
ReplyDeleteToooooosi hieno! Ja heijastaa valoa ihanasti.
ReplyDeleteIhana!
ReplyDeleteKaunis! :)
ReplyDeleteKiitosta kaikille. :))
ReplyDeleteTosi hyvä löytö! Tosin se kirpparilytökin on aika mahtis. Odotan suurella mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. :)
ReplyDeleteLaitan kuvia sitten, kun ovat paikoillaan. :)
DeleteUpea!!
ReplyDeleteKiitos!
DeleteNonni. Siinäpä olis aika täydellinen meidän makkariin... Hmmm. Kaveri reissaa Norjassa tällä hetkellä, tuleekohan Tukholman kautta takaisin... :)
ReplyDelete:)) Linjat kuumaksi!
DeleteOnpa kaunis!
ReplyDeleteKiitti! :)
DeleteHei vähänkö hiAno!
ReplyDelete(PS. Arvasin niin oikein - poika oli kuin olikin aivan otettu uudesta pallovalaisimestaan, joten kiitokset vielä! Parasta oli värin lisäksi tietty se magneettiominaisuus ja käänneltävyys.)
Eiksoo! Voi vitsi, ihana kuulla. En ollut tuommosta magneettiominaisuutta etes hoksannut ite ajatella. :)
DeleteHei ihanuus, sulle on (taas) haaste mun blogissa. Mä odotan mielenkiinnolla sun postausta tähän ;)
ReplyDeletehttp://bonbonvol2.blogspot.fi/2013/03/ollaanko-kavereita.html?showComment=1362678296143#c7129912995109745521
Vastasin jo! Ylitin itseni aikataulussa. :) Olen normaalisti ollut niin hävettävän kehno haasteisiin vastaaja.
DeleteAivan mieletön!!
ReplyDeleteTackar! Ruottalaiset osaa.
Delete