-->

Pages

15/03/2013

LIVING ROOM LIGHTS // OLOHUONEEN MUSTAT KAVERUKSET



Meidän olohuoneeseen on kotiutunut kuparilampun lisäksi kaksi mustaa valaisinta, joista ruokapöydän päällä roikkuva pallo piti olla väliaikainen hätäratkaisu ennen sen täydellisen löytymistä. Nyt olen kuitenkin kiintynyt tuohon solmujohtoon, joten molluska saa ainakin toistaiseksi olla ihan rauhassa paikallaan.

Nurkkaan asennetun lampun ostin puolestaan työhuoneeseen, mutta hetken mutustelun jälkeen päädyin ruuvaamaan sen kiinni olkkariin. Mun sisustaminen on melkoista fiilistelyä ja mallailua ja ratkaisut löytyvät useimmiten sattumien kautta. En voisi kuvitellakaan, että tekisin valmiin suunnitelman koko kodin sisustukseen. Kaikkia ja kaikkea pitää hieroa ja tuijotella, mielellään kerran vaihtaa paikkaa ja vielä mahdollisesti lopuksi vaihtaa kaikki takaisin. Siis semmosta, mistä miehet tykkää.

//

Our new copper lamp has two black friends in our living room. The one which hangs above the dining table was supposed to be a temporary stop-gap solution before I find the perfect one. Now, however, I'm in love with that node so it can stay in place for now.

The other light I installed to the corner was planned to be attached to the office wall but after some decor outburst it ended up finally to the living room. My interior design solutions are most commonly found through deep experimentation. First I like to try all the possible solutions and often change it all back as it was before. Just the way men like it.

20 comments :

  1. Sellainen sisustaminen on ihan parasta! Harmi vaan, etten ihan raaski kokeilla hyllyjä ja muita ruuvattavia ihan vapaasti - kutkuttaisi kyllä, mutta seinien paikkailu on aika inhaa :)

    Mukavaa viikonloppua Kaisa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on! Mulla olisi edessä juurikin yksi reikien paklausoperaatio + uuden koukuston kiinnitys. :D Pistelen aika rohkeasti asioita seinille lyhyellä harkinnalla... Mukavaa viikonloppua sinne takaisin!

      Delete
  2. Tuollainen roikkavalaisin on niin paras, täältä löytyy sellainen kanssa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sekö sen nimi on! Oon miettiny, mikä molluska tuo olisi. :) Joo nämä on kivoja.

      Delete
  3. x) Thah, mulla aivan sama, kauhee rymsteeraaminen aina käynnissä.

    A*

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on oikein. :) Ite suoritan suurimmat myllerrykset, kun jään yksin kotiin. Kun kissa on poissa, sisutushiiri hyppii pöydillä.

      Delete
  4. Se on niin edullista! Sisustaa omilla tavaroilla. Usein joku juttu onkin paaljon parempi kun siirtää vaan toiseen huoneeseen :)
    ja kiitti lompakosta, on käytössä !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ole hyvä! Kiva kuulla, että on päässyt perille. :) Totta tuo muuten, monesti koko sisutus virkistyy, kun siirtelee olemassaolevia romppeita.

      Delete
  5. Mistä toi lamppu on ? siis toi roikkuva:) ihastuttava!

    ReplyDelete
  6. Ihanan pelkistettyjä molemmat valaisimet. Meillä on myös keittiössä samanlainen pallovalo!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Veikkaan, että tämä löytyy melko monesta kodista. :) Sen verran kiva ja edullinen kapistus.

      Delete
  7. Sulla on inspiroiva blogi.
    Liityin faneihin ! :) Näin muuton kynnyksellä sisustusinspikselle nimittäin olisi tarvetta.. kovasti!

    -Laapa
    laapalaura.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mahtavaa! :) Tervetuloa seurailemaan. Oi tuo muuton aika on ihanaa - siis nuiden sisustusinspiraatioiden osalta.

      Delete
  8. Simple, but good idea! In the bedroom we have a lamp I´m really starting to hate, I should take the ugly lamp shade away, it looks fine without too. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. That's true! Sometimes you don't even have to buy a new one if lamp works well with the bulb only.

      Delete
  9. Molemmat on aivan mainiot. Kivat, yksinkertaiset!! Huomasitko Hektarin värissä mitään kummallista? vihreää? :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No katoin, että sun kommenteissaki oli mainittu tästä aiheesta, en huomannu! Tosin mulla lamppu on valkoista seinää vasten, ainakin siinä näyttää korostuneen tummalta = tosi kiva.

      Delete
  10. Pakko kysyä... Siis saako Hektarin nipistinvalon seinään kiinni?! Mä oon jo suunniitellut hyllyä, johon sais sen kii, mut jos ei tartte niin parempi.
    Täytyykin laittaa tää uus löytö (sun blogi) listoille :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä vain! :) Elä ihmeessä osta hyllyä, jos et tarvii!

      Delete