-->

Pages

29/04/2013

DIAMONT LIGHTS // TIMANTTILAMPPU









Tuli viheliäinen pattitilanne eteen tämän lampun kanssa. Timanttikuuppa kun on niin järjettömän kirkas, ettei sitä voinutkaan laittaa ruokapöydän päälle roikkumaan. Haluaisin sen siihen silti. Olin jo niin kuvitellut, kuinka lasinen timantti killuu kauniina asunnon aitiopaikalla. Se on ainakin varma, että Clas Ohlsonin musta muovinen lampun kanta (näkyy tässä ja tässä postauksessa) vaihtuu kupariseen versioon, kunhan saadaan kotiutettua puuttuvat asennusnippelit rautakaupasta.



Kiva, kun niin moni on jaksanut klikata kantansa 1-vuotisviikon mieluisimmasta postausaiheesta! DIY-projektit johtavat äänestystä selvästi ja kodin sisustaminen seuraa hyvänä kakkosena. Innostuin niin kovasti neulomisesta männä syksynä, että lähes kaikki liikenevä luppoaika on kulunut viime aikoina kudinten varressa. Kun saan tuon alimmassa kuvassa pilkottavan villatakin hihat valmiiksi, aion vaihtelun vuoksi heittää puikot nurkkaan ja keskittyä taas muihin tee-se-itse-ideoihin. Niitä onkin ehtinyt jo kehkeytyä - kumpa olisi vaan enemmän aikaa ähertää!

DIY-projekteista puheen ollen, Naku jakoi vastikään Bambulassa huikean hienon silkkipaperipallon ohjeen. Tämmösiä aion kyllä tehdä koko kasan tuleviin tupareihin tai muihin kekkereihin, mikäli semmoisia saan aikaiseksi järjestää. Mutta ei tässä muuta, kuin että ihan turkasen mukavaa vappua vaan kaikille!

//

I was so exited about my new diamont light bulb but unfortunately it is so insanely bright that I can't hang it above our dining table. Well, I will anyway change our black plastic pendant from Clas Ohlson to this new copper version.

It's nice that so many of you have voted the most favourite post topics in my questionnaire. I've been crazy about knitting after I learned a new hobby last fall, but after I've finished that wool jacket in the bottom picture I will concentrate on other do-it-yourself projects. I have already plenty of ideas on my mind - I wish I had more time to accomplish them!

Speaking of DIY projects, Naku shared a nice tissue paper pom pom tutorial in her Bambula blog recently. I will make many of these to my next party!

25 comments :

  1. Tuo on kyllä niin hieno, tarkoituksena onkin ollut se hommata-joko olkkariin tai makkariin. Hyvä tietää että on ehkä liiankin kirkas, olkkarissa on onneksi paljon muitakin valoja että että siellä se ei ehkä haittaisi, kun sitä ei tarvitsisi pitää paljoa päällä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No silloinhan se passaa teille! Mutta meillä tuo olisi turkanen ollut päävalonlähde ruokapöydän päällä. :/ On kyllä nätti ilman valoakin. :)

      Delete
  2. Voi ei, onpa harmillista! Jos ei sopivaa paikkaa tahdo löytyä, niin käy paikallisissa sähköliikkeissä kysymässä heikompitehoista poltinta - vaikka ilmeisesti siinä on E27 halogeeni ja voi olla vaikea löytää. Mut alan erikoisliikkeistä voi löytyä! :) aivan ihku lamppu kyl muuten, mut aika epäkäytännöllinen jos polttimoita ei löydy uusia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin siis tuota ei varmaankaan saa vaihdettua. :/ Poltinosaan ei siis pääse käsiksi, koska kantaosa on juotettu kiinni eli kyseessä perinteinen lamppu, ei niinkään valaisin varsinaisesti. Hieno on, mutta voi hitsi, kun olisi tajunnut tuijottaa nuita kirkkauslukemia etukäteen.

      Delete
  3. mistä olet hankkinut tuon kuparisen lampun kannan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka! Design Boulevardilta Tampereelta.

      Delete
  4. Niin, halogeenilta näyttää (?), saisko siihen himmeämpää? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. En usko, että pystyy vaihtamaan. :/

      Delete
  5. Ihana livenä tuo lamppu! Oon itse ihastellut sitä ja etsinyt sille paikkaa meillä... mutta ei vain paikkaa löydy ja jos kerta kovin kirkas niin ehkä se jää sitten kauppaan, höh! Toivottavasti keksit sille käyttöä, sillä aivan mieletönhän tuo on :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nätti se on kyllä, kun paketista vetäisee! :) Tuolle on pakko keksiä joku funktio täältä, sitten vaikka koristeeksi, jos ei muuta... :-)

      Delete
  6. Tosi hieno tuo timantti on, mutta mua itseäni ärsyttää myös nuo liian kirkkaat polttimot. Hassua laittaa sellainen jonnekin nurkkaan...
    Mutta hei sun villatakki näyttää super hyvältä! Ehkä mäkin joskus uskaltaudun tollaisten haastavampien kutileiden kimppuun :) Hyvää vappua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin on! Vaikka sinne tuo kyllä nyt varmaan joutaa. Ja hyvä, uskaltaudu! :) Kivaa vappua takaisin!

      Delete
  7. Tuo timantti on kyllä upea. Toivottavasti saat pulman ratkaistua:> Myös minuakin kiinnostaisi tietää, että mistä kuparinen lampunkanta on peräisin? :> Hyvää vappua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka! Kanta on Design Boulevardilta Tampereelta. :) Hyvää vappua takaisin!

      Delete
  8. Kirkas? :o meien timantti on himmeää sorttia, siksi se muutti olkkarista makkariin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onko! Onkohan nuita montaa eri sorttia olemassa? Täällä näkyy hetken ajan tähtiä, jos yrittää vilkaista hehkuvaa timanttia päin.

      Delete
  9. Tuo timantti on kyllä upea! Kuten myös tuo kennopallo. Osaisinkohan minäkin... Tosin lapsen synttärijuhlat menivät justiinsa. Jos kesällä vaikka pitäisi jotkut juhlat ja tekisi sitten.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Timantit on upeita. :P No ja kennopallot kans! Itse ajattelin ottaa kyllä urakan kesälle näistä. Sinä kans! Kivaa vappua Kiki! :)

      Delete
  10. Oletko jo kokeillut kuparisprayta johonkin? Tuli vaan juuri mieleen kun katselin tätä postausta, että sillähän voisi saada aarteita aikaan...? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. En oo! :) Mutta ihastellut kyllä muissa blogeissa kuparimaalauksia. Joo siis todella, sillä voisi tehdä vaikka mitä! Mulla alkaa tosin kohta tulla jo kupariraja vastaan. ;) Jospa sitten pihalle jotakin, hmm.

      Delete
  11. Pompoms palloja on tullut askarreltua muutamiin Babyshower-juhliin ja viimeksi vappubrunssia varten. Näitä kennopalloja voísikin kokeilla..pikkusiskolla on YO-juhlat tulossa joten toimisivat täydellisesti koristeina juhlissa :)

    Olen muutamia kertoja eksynyt tänne blogiin mutta jatkossa pysyn mukana, niin inspiroivia juttuja tämmöiselle DIY-innostuneelle.

    Selasin tuossa vanhoja postauksia ja ihastelin viime kesäisessä postauksessa näkyvää terassipöytäänne. Onko se teetetty vai ostettu jostain valmiina, tosi kivan näköinen nimittäin! :)

    Aurinkoista viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olisivat varmasti kiva lisä YO-koristeluihin! Niin kesäisen keveitä ja hauskoja. Terassikalusteet on hankittu Jackpointista, eli ihan valmista tavaraa. Aurinkoista viikonloppua takaisin! :)

      Delete