-->

Pages

13/04/2013

PEHMEÄN VÄHÄKALORINEN KASVISSOSEKEITTO




Tein eilen pitkästä aikaa kasvissosekeittoa yhden vähän vanhemman reseptin mukaan, jonka kirjoittelin kerran kokkaillessani. Halusin saada aikaan kuohkean, mutta mahdollisimman vähäenergisen sopan ja se kyllä onnistui! Punnitsin ainesosat, jotta sain arvioitua kutakuinkin ruuan sisältämät kalorit, joten resepti on suorastaan huvittavan tarkka. :-)

Olen joskus laskeskellut, että koko kulhollisessa on noin 630 kaloria. Näitä saa tietenkin helposti lisää, jos käyttää enemmän juustoa ja maidon tilalta kermaa, mutta keitto ei sitä kyllä mielestäni kaipaa. Tästä määrästä söi eilen neljä aikuista mahansa ihan pullolleen. Keiton kanssa sopii aivan mainiosti rapea patonki, jota dippailimme öljy/balsamico/suola-seokseen. Ruskistetusta sipulista tulee sen verran makeutta soppaan, että tämä yhdistelmä toimii!

KASVISSOSEKEITTO

650-700 g porkkanaa
150 g lanttua
100 g parsakaalia
150 g kukkakaalia
150 g sipulia
15 g kesäsipulin varsia
45 g Koskenlaskijaa (voimakas)
2 kpl luomukasvisliemikuutioita
2 dl kevytmaitoa
Tuoretta timjamia
Jauhettua muskottipähkinää
Jauhettua valkopippuria

1. Pilko kaikki vihannekset sipulia lukuunottamatta pieniin paloihin ja lisää ne kasvisliemikuutiolla maustettuun kiehuvaan keitinveteen (noin 1,5 l).

2. Ruskista sipuli pehmeän makeaksi ja lisää kattilaan.

3. Lisää keitinveteen vielä muutama timjamin oksa ja keitä koko hoito erittäin pehmeäksi.

4. Soseuta keitto blenderillä tasaiseksi soseeksi.

5. Siirrä sose takaisin kattilaan ja lisää 1 dl kevytmaitoa.

6. Sulata joukkoon Koskenlaskija ja lisää lopuksi vielä 1 dl maitoa, jos keitto vaikuttaa paksulta.

7. Lisää hyppyselliset (maun mukaan) muskottipähkinää ja valkopippuria ja sekoita sose vispilällä ilmavaksi.

6 comments :

  1. Hyvältä näyttää! kasvissosekeitoissa on aina kiva kokeilla uusia reseptejä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, oli kyllä makosaa jälleen! Suosittelen! :)

      Delete
  2. Oikein herkulliselta näyttää. Itse tykkään keitoista tosi paljon.

    Sinulla on oikein ihana ja valoisa blogi.

    Olet jo tainnut nähdäkin blogini arvonnan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitosta! :) Oli kyllä taas kerran erittäin herkullista.

      Delete
  3. Nam! Olen erilaisten kasvissosekeittojen fani! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No siinä tapauksessa ei muuta kuin testailemaan!

      Delete