-->

Pages

08/11/2013

FIREPLACE



Muutama meillä vieraillut kaveri on yllättynyt tästä keskellä olohuonetta sijaitsevasta möhkäleestä - takan paikkaa on ollut kuuleman mukaan mahdotonta hahmottaa blogissa julkaistujen kuvien perusteella. Kuvakulmiin totta tosiaan sokaistuu täällä kotosalla pyöriessä. Näistä kommenteista intoutuneena nappasin ruutuun tällä kertaa vähän laajemman perspektiivin.

Rakennusvaiheessa oli selvää, että haluan pelkistetyn ja mahdollisimman suuren takan mahdollisimman suurella luukulla. Painorajojen puitteissa tämä oli mielestäni kriteerit parhaiten täyttävä vaihtoehto.







Robotillamme on pihdeissään varsin aiheellinen muistutus, etenkin tämmöiselle tunteelliselle tuuliviirille. Tuossa vihreässä maljakossa on tätä nykyä kynttilän pätkä, joka loimuttaa kivan tunnelman olkkariin.



Ihana tämä perjantainen tunne, kun on koko viikonloppu vielä edessä! Inspiration Blog Awardsien äänestysaika sulkeutuu tänä sunnuntaina, joten muistakaa käydä uurnilla! Olin niin iloinen, että tämäkin blogi oli päässyt mukaan sisustamisen kategoriaan. Täältä lähtee lipukkeet ainakin Too Big To Be Me:lle ja Belle Baielle, joista toinen inspiroi terveisiin elämäntapoihin ja toinen niiden romuttamiseen maailman himottavimmilla herkuilla.

//

A few friends who have visited us have been surprised to see where our fireplace is located (basically in the middle of our living room). They told me it has been impossible to perceive it's place by the pictures I've published in my blog. This time I tried to shoot it with a broader perspective. Have a lovely weekend!

22 comments :

  1. Kaunista, rauhallista ja kodikasta. Mii laik!

    ReplyDelete
  2. Onpa ihanan valoisat kuvat! Ja tuo takka oikein kutsuu neulomaan tulen loimotusta katsellessa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä! :-) Ja kiitos, syksyllä hetkellisistä luonnonvalon pilkahduksista täytyy ottaa ilo irti.

      Delete
  3. Ihanan tunnelmallista. Ja kaunis valo kuvissa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Tulella on ihmeen rauhottava vaikutus, jo kynttilöillä pelkästään!

      Delete
  4. Ihanan näköistä teillä! :) Meilläkin takka sijaitsee keskellä keittiön sydämenä.. Juuri tuollaisen valkoisen takan olisin siihen laittanut tuon harmaan vuolukivisen sijaan, jos itse olisin saanut valita :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vähän kuten ennen vanhaan, kun takalla lämmitettiin koko huusholli. :) No mutta ei harmaa vuolukivikään kyllä pöllömältä vaihtoehdolta kuulosta!

      Delete
  5. Miunkin eka ajatus oli, että ai teillä on takka tuossa :D sitä kehittelee ihan omanlaisensa pohjapiirrustuksen päähänsä kuvien perusteella.

    ReplyDelete
    Replies
    1. :D No näin kuulin! Siinä se ny o. :P

      Delete
  6. Kaunis takka ja kaunista kaikki muukin.

    ReplyDelete
  7. Kaunis takka, meillekin sitten seuraavaan kotiin! Huomio kiinnittyi myös tuohon kauniiseen neulepeittoon viimeisessä kuvassa, oletko tehnyt sen itse?

    Pinja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka Pinja! En ole, vaan löytyi viime Ikean reissulla. :P

      Delete
  8. Wauw! I love the modern look of this fireplace and the way it matches the rest of the room. Good choice!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you! :) We've been quite satisfied with the choice.

      Delete
  9. For me is perfect in the middle. Just to see from every place, to enjoy it.
    What are you knitting? Love that cozy yarn

    ReplyDelete
    Replies
    1. That's true. :) Heart of home. I try to finish a large scarf but seems to be endless project. :P

      Delete
  10. Olipa kaunista! Mistä olet löytänyt tuon ihanan robottikellon? Hieno:).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! <3 Se löytyi Boliasta Kööpenhaminasta.

      Delete