-->

Pages

07/04/2014

THE FOX FAMILY MOVED IN

Yhteistyö Helsingin kaupunginkirjaston Kaupunkiverstaan kanssa

Viikonlopun kirpputorit on kirppuiltu ja kotiin palattiin huomattavasti kepeämpien Ikea-säkkien kera. Kiitos kaikille kuormaani helpottaneille shoppailijoille sekä printtien pläräilijöille, oli mukavaa saada kuvista niin kivaa palautetta! Loput julisteet on myös tarkoitus pistää lihoiksi, eli blogiin on tulossa aivan lähiaikoina aiheesta lisäinformaatiota. Varauksia saa tehdä sähköpostiin, mikäli jokin printti jäi erityisesti mieleen.

Joku ehkä jo huomasikin, että viime postauksessa vilahtanut kettuperhe on löytänyt tiensä julisteiden lisäksi myös meidän sohvalle! Kiitos Helsingin kaupunginkirjaston, pääsin kokeilemaan männä torstaina Kaupunkiverstaan vinyylileikkuria ja painamaan meille vielä yhden koristetyynynpäällisen lisää. Niistä kun tuntuu olevan jatkuvaa pulaa. Köhköh.


Verstaan ammattilaisvinyylileikkuristit olivat ensikertalaisen tukena koko prosessin ajan. Ketut muunneettin ensin koneella leikkuukuntoon ja printattiin ulos kuvan masiinalla joustavalle vinyylilevylle. Sen jälkeen sain nyhtää ylimääräiset mustat osat pinsetein irti.




Vähän lämmintä prässiä päälle ja vola! Painatus oli valmis! No, täytyy totuuden nimissä todeta, ettei kuva meinannut ensi alkuun tarttua laisinkaan, vaikka ohjeiden mukaisesti olin tuonut paikan päälle luonnonkuiduista valmistettua materiaalia (100 % puuvillaa). Taisi olla Ikean tyynynpäällisessä jokin pinnoite tai kangas muuten vain vähän turhan jykevää tähän hommaan. Sitkeä kuumottaminen tuotti lopulta tulosta ja sain päällisestä toimivan pelin meidän sohvan koristukseksi.


Kaupunkiverstas sijaitsee Helsingin keskustassa Lasipalatsissa ja siellä voi vinyylileikkurin lisäksi käydä toteuttamassa omia projektejaan mm. saumurilla, videoeditorilla, grafiikkapisteellä, VHS-DVD muuntimella tai häkellyttävällä 3D-tulostimella. Lisätietoja systeemistä löytyy täältä.

Suuntaan Kaupunkiverstaalle toistamiseen ensi torstaina DIY-värkkäilyyn ja blogikirjoittamiseen liittyvään tapahtumaan, jossa pääsen pälpättämään bloggaamisesta, käsillä tekemisestä ja muista aiheeseen liittyvistä kiperistäkin kysymyksistä. Keskustelutilaisuus järjestetään 10.4. kello 17-19 ja paikan päälle voi tulla kaikki kynnelle kykenevät. Mukana on myös Outi Les Pyy -blogin Outi Pyy. Ehkä nähdään siellä! :)

I had the opportunity to try a vinyl cutter and a heat press in Helsinki city library's Urban Workshop last Thursday. I chose to press a fox family to a white Ikea cushion cover. It was the same trio you may already saw in my latest post in one of my posters.

The Urban Workshop is located in the Helsinki city center in Lasipalatsi. The idea of the concept is to offer a place for active citizens to test and try out their ideas. In addition to vinyl cutter, you can reserve ie. a graphics workstation, a VHS-DVD converter or a 3D printer for a couple of ours for your projects. More information can be found here.

26 comments :

  1. Moi! Mua kiinnostaisi kovasti se kasettijuliste. Jäikö sellasta varastoon?

    Silja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka, kyllä vain! Laitetaan sivuun. :) A3?

      Delete
  2. Hei laitanko mun tilauksen vielä sähköpostiin vai miten homma etenis :)? Mukavaa viikon jatkoa ihana värkkääjä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo tehään just niin! :) Tuo viikko on mennyt, mutta samoin sinne!

      Delete
  3. Sä olet taitava. Ihania juttuja taas.

    ReplyDelete
  4. Voi miten söpö tyynynpäällinen!

    ReplyDelete
  5. Ihana koristetyyny! Olet kyllä taitava.

    ReplyDelete
  6. Really beautiful one....interesting experiences...pitty here not having something similar.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks ibb, you always comment so nice things. <3

      Delete
  7. ouh nouh! Mulla oli isosti kalenteriin merkittynä tuo teidän tapahtuma, ja nyt tajusin että mullahan on luento 16-18! Katotaan ehdinkö sitten enää ennen seiskaa paikalle :/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh no! Et kerennyt! Mutta tuolla kannattaa käydä pyörimässä enivei. Kivat mahikset puuhata kaikkea!

      Delete
  8. Okei, nyt harmittaa toden teolla kun en päässyt tuonne kirpparille... Mun täytyy virallisesti muuttaa lähemmäs Helinkiä, en kestä kun jää kaikki mahtavat tilaisuudet väliin vaan sen takia että sattuu asumaan Keski-Suomessa. Pah.

    Mutta ihania printtejä sait aikaiseksi, toivottavasti niitä tullaan näkemään jatkossakin (miksei vaikka oman verkkokaupan muodossa?!) :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo kirppis oli kyllä ihan mahtava, näin jälkikäteenkin fiilisteltynä. :) Ja kiitos Hanna, vähän oli ajatuksissa semmoista värkätä, kunhan ajan jostakin saisin repäistyä! :D

      Delete
  9. Onko tuo masiina 3D-printterin läheisyydessä? Olen kuullut siitä paljon, ja halunnut käydä sitä ihmettelemässä mutta en ole vain vielä ehtinyt. Ihanat ketut <3 Kiitos muuten kommentista blogini puolella.

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo nämä värkit olivat siinä ihan vieri vieressä. :) Käy testaamassa! Oli kivvaa. :) Ja ole hyvä vain.

      Delete
  10. Hei! Kiitos ihan hirveästi hyvistä ja toimivista neuvoista facebook-linkin lisäämiseen blogiin.:) Hiihtolomalla yritettiin sitä yhdessä miehen kanssa ja yhden teknisesti lahjakkaan ystäväni kanssa, mutta eipä saatu linkkiä toimimaan. Nyt toimii! Kiitos vielä kerran!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi vitsi, ole hyvä! Kiva, jos oli apua!

      Delete
  11. Onpa ihana kettutyyny! :)

    Ja aivan mahtava idea tuo kaupunkiverstas. Olisipa kiva päästä kokeilemaan eri juttuja ja testailemaan ideoitaan, kun eipä sitä itsellä ole resursseja hankkia tuollaisia masiinoja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No sehän se just on, nautin kyllä täysin siemauksin. Heräsi heti monta muuta ideaa, mitä voisi toteuttaa.

      Delete
  12. Moikka, ihanat ketut! Oiskohan mitenkään mahdollista saada kettu-printtiä tuunattuna niin et siinä ois toinenkin pikkukettu? Meidän tytöt tykkää ketuista, saatais kettuperhekuva jossa on jäseniä niinkuin meidänkin perheessä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka! No vois vaikka ollakin! :) Kävi itselläki mielessä semmoinen jokin aika sitten. Laita meiliä mulle, niin sovitaan lisää! > nohomewithoutyou@hotmail.com

      Delete
  13. Ihania kettuja!:) Tykkään blogi ulkonäöstä hirmuisesti, oisko vinkkejä, miten saisin omastanikin nätimmän?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka ja kiitos! :) Tuossa tägi-pilvessä löytyy hakusana Blogger-vinkit, sen alta paljastuu muutama hyvä niksi. :)

      Delete